Taustamusiikilla tunnelmaa yrityksen tiloihin

Taustamusiikilla tunnelmaa yrityksen tiloihin - Taustamusiikilla tunnelmaa yrityksen tiloihin

Taustamusiikki on erinomainen tapa tuoda tunnelmaa yrityksen tiloihin! On ihan tutkittu juttu, että esimerkiksi kauppakeskuksissa tietynlainen musiikki voi jopa johdatella asiakkaita ostamaan, joten ei ole mikään ihme, että esimerkiksi suositut pop-kappaleet soivat monissa yrityksissä. Vaikka sääennusteet ovatkin entistä tarkempia ja parempia, saattaa huono sää silti yllättää ja huonolla säällä on erityisen mukavaa hakeutua säänsuojaan vaikkapa suureen kauppakeskukseen. Kauppakeskuksessa soiva musiikki puolestaan virittelee helposti ostotunnelmaan, vaikka etukäteen et ehkä olisikaan ollut aikeissa ostaa mitään. Onko ilmiö sinulle tuttu? Jos on, ymmärrät varmasti entistä paremmin, miksi taustamusiikki on tällaisissa yrityksissä niin kovin tärkeä, myyntiä ja viihtyisyyttä lisäävä tekijä. Mitä sitten kannattaa huomioida, kun on aika hankkia taustamusiikkia yritystiloihin?

Mitä kannattaa huomioida?

Taustamusiikki on oivallinen tapa kehittää ja parantaa yrityksen liiketoimintaa. Taustamusiikkipalvelut on mahdollista ulkoistaa mutta joissakin tapauksissa soittolistoja voi tehdä myös itse. Jos haluat hankkia yrityksesi taustamusiikin avaimet käteen -periaatteella, kannattaa sinun ottaa yhteyttä taustamusiikkiin erikoistuneeseen yritykseen ja pyytää heiltä tarjousta. Tämä on suosittu vaihtoehto taustamusiikkia käyttävien yritysten keskuudessa. Kun valitset yrityksellesi tällaista palvelua, kannattaa ihan ensimmäiseksi miettiä, kuinka paljon itse haluat olla vaikuttamatta taustamusiikkiin – sopiiko sinulle asiantuntijan räätälöimät soittolistat, haluatko itse tehdä soittolistoja vai haluatko, että yrityksessä soitetaan valmiita listoja, jotka on luotu esimerkiksi tietyn genren pohjalta?

Taustamusiikilla tunnelmaa yrityksen tiloihin 1 - Taustamusiikilla tunnelmaa yrityksen tiloihin

Yritys voi käyttää myös musiikin striimauspalveluita, joiden kautta niillä on mahdollista saada käyttöönsä laajoja soittolistoja. Samaan pakettiin on mahdollista sisällyttää lisäksi palveluita, jotka liittyvät musiikkityylin sekä musiikin valintaan ja soittolistojen rakenteluun.

Yrittäjän on mahdollista rakentaa taustamusiikkisoittolistoja itsekin, Tällöin hän voi tallentaa musiikkia joko äänitteiltä tai digitaalisesti toimivista musiikkikaupoista. Tällaisessa toiminnassa yrittäjällä pitää kuitenkin olla tallennuslupa. Kun lupa on hankittu, voit tallettaa soittolistoillesi kappeleita esimerkiksi CD-levyiltä, Google Playstä tai Apple Musicista, ja esittää niitä julkisesti yrityksesi tiloissa.

Suomalaiset tekevät Euroviisujen historiaa Norjassa

Suomalaiset tekevat Euroviisujen historiaa Norjassa - Suomalaiset tekevät Euroviisujen historiaa Norjassa

Lordin jytkyä lukuun ottamatta Suomi ei ole juurikaan niittänyt menestystä Euroviisuissa. Jumbosijoja sen sijaan riittää. Nyt Norjasta kuuluukin kummia, sillä Suomi tekee historiaa ja peräti kolme suomalaista on päässyt mukaan Norjan Euroviisukarsintojen finaaliin – kuse ei tosin ole esiintyjistä, vaan biisintekijöistä!

Olli Äkräs

Ensimmäinen näistä historiallisista biisintekijöistä on Olli Äkräs. Hän on tuottanut ja ollut muutenkin tekemässä Queen Bees -nimistä kappaletta. Kappaleen esittää Euroviisukarsinnoissa Anna-Lisa Kumoji. Olli Äkräs vaikuttaa myös Roope Salminen & Koirat -yhtyeessä.

Henrik Tala

Henrik Tala on Wonder of the World -kappaleen tuottaja sekä yksi tekijä. Kappaleen esittää karsinnoissa Christian Ingebrigtsen. Talan kappale ei suinkaan ole Norjan viisukarsinnoissa hänen ensimmäisensä, sillä jo 2019 hänen kappaleensa Spirit in the Sky oli mukana Keiinon esittämänä ja jopa voitti karsinnat. Varsinaisissa Euroviisuissa Spirit in the Sky saavutti upeasti kuudennen sijan ja voitti yleisöäänestyksen.

Niklas Rosström

Niklas Rosström on tehnyt karsintoihin Black Flowers -nimisen kappaleen. Kappaleen esittää Frode Vasselin. Niklas Rosström on tuttu myös Pappas Eget Band -nimisestä yhtyeestä. Niklas Rosströmin musiikkia löytyy helposti netistä esimerkiksi YouTubesta ja Spotifysta. Tutustu esimerkiksi kappaleisiin Sand Mellan Tårna, Östra Strandgatan ja Låna en sommarlåt.

Miksi juuri Norja?

Kuinka suomalaiset biisintekijät sitten ovat päätyneet Norjaan? Tähän ovat myötävaikuttaneet norjalaisen The Woodsin järjestämät biisileirit. Tala jopa kertoo ottaneensa vuoden 2020 leirille osaa etänä. Suomalaiset biisintekijät myös pitävät Norjaa hyvänä musiikkimaana, jossa on mukavaa olla suomalainen biisien kirjoittaja. Maiden musiikkikemioiden voidaan sanoa kohtaavan! Tästä heräsikin kysymys, voitaisiinko myös Suomen Euroviisumenestystä suitsia järjestämällä houkuttelevia biisileirejä? Saataisiinko meillekin näin houkuteltua biisivelhoja?

Muistatko vielä Dingo-ilmiön – oletko valmis sen uuteen tulemiseen?

Muistatko viela Dingo ilmion oletko valmis sen uuteen tulemiseen - Muistatko vielä Dingo-ilmiön - oletko valmis sen uuteen tulemiseen?

Osa keski-ikään ehtineistä musiikkifaneista kertoo nolostelevansa joitakin vanhoja fanituksen kohteitaan ja tässä yhteydessä moni mainitsee Dingon. Muistatko vielä Dingo-huivit ja fanituksen, jonka alkamisen jälkeen mikään ei enää tuntunut samalta kuin ennen? 80-luvulla elettiin Suomirockin ja Dingon kulta-aikaa ja fanit kerääntyivät jopa äänitysstudion ulkopuolelle heidän fanituksen kohteensa, Dingon, äänittäessä studiolla suosikkibiisejään, kuten Kerjäläisten valtakuntaa. Palkinnoksi riitti, jos pääsi bändien kanssa fanikuvaan bändin jäsenten pitäessä tupakkataukoa. Dingon hajoaminen olikin aikoinaan monelle fanille suuren kriisin paikka. 5. heinäkuuta 2020 Yle kuitenkin uutisoi Dingo-ilmiön palanneen ja Dingo onkin tehnyt uutta tulemista. Olet valmis Dingo-ilmiön uuteen tulemiseen?

Uuden paluun haasteet

Muistatko viela Dingo ilmion 2 - Muistatko vielä Dingo-ilmiön - oletko valmis sen uuteen tulemiseen?

Dingo on yrittänyt viime vuosina uutta paluuta. Koronaepidemia on kuitenkin sekoittanut suunnitelmia ja perunut keikkoja. Muutenkin moni on suhtautunut uuteen paluuseen näin pitkän ajan kuluttua hieman epäillen. Moni uskookin, että varsinainen Dingo-hysteria sellaisena kuin se koettiin 80-luvulla, oli ainutlaatuinen kokemus – niin bändille kuin sen faneillekin! Ihan tällaiseen hysteriaan Dingon uusi tuleminen tuskin yltää – eikä tarvitsekaan!

Audiodraamasta tunnelmaa

Muistatko viela Dingo ilmion 1 - Muistatko vielä Dingo-ilmiön - oletko valmis sen uuteen tulemiseen?

Jos haluat virittäytyä Dingo-hysterian tunnelmaan, kannattaa tutustua Kaikki huutaa Dingo! -audiodraamaan. Olli Riipinen esittää audiodraamassa pääosaa – ja hyvin esittääkin. Audiodraama kuvaa hyvin sitä, kuinka Dingon onnistui sekoittaa Suomi – jopa pahemmin kuin naapurimaamme Ruotsin ABBA! Tavaratalojen ja levykauppojen hyllyjen kerrotaan jopa tärisseen, kun Dingon fanilaumat ravasivat pyytämässä nimikirjoituksia Dingon jäseniltä. Bändin jäsenten kotikulmilla nähtiin jopa turistibusseja, joissa innokkaat fanit pääsivät tutustumaan idoleidensa kotinurkkiin. Dingo-ilmiötä kuvattiinkin jopa maatamme ravistuttavaksi ilmiöksi! Tiesitkö muuten, että moni pitää Dingon varsinainen läpimurtona vuoden 1984 Levyraatia, jossa esitettiin bändin Sinä ja Minä -single.

Millaista musiikkia soittaa Radio Soi – asema?

Millaista musiikkia soittaa Radio Soi asema - Millaista musiikkia soittaa Radio Soi - asema?

Monet kuuntelijat ovat kehuneet Radio Soi – kanavaa, joten siihen kannattaa mielestämme tutustua hieman lähemmin. Joko Radio Soi on sinulle tuttu kanava? Mitä pidit siitä? Oletko bongannut kanavalta myös vanhoja fanituksiasi, jotka joskus saattavat jopa nolottaa, vaikkei pitäisikään?

Taustaa

Millaista musiikkia soittaa Radio Soi asema 2 - Millaista musiikkia soittaa Radio Soi - asema?

Radio Soi on Sipoon Radio, joka löytyy sijainnista 87,6 MHz, ja joka toimii aktiivisesti esimerkiksi Instagramissa. Kanavalla esitetään musiikin lisäksi myös mielenkiintoisia haastatteluja, joita on kiva kuunnella vaikkapa kotitöiden lomassa. Asema toimii Linnanpellossa Sipoossa ja se on aloittanut toimintansa vuoden 2018 marraskuussa. FM-taajuuden lisäksi Radio soi nettiradiona ja se tavoittaa jopa 10 000 henkilöä, jotka asuvat tai liikkuvat kyseisellä talousalueella. Radio soi tarjoaa myös kesäradion touko-heinäkuussa soittaen kesäisiä hittejä ja huomioiden esimerkiksi koulujen päättymisen sekä juhannusjuhlat. Talviradion vuoro puolestaan alkaa pikkujoulujen humussa sisältäen monipuolista joulumusiikkia.

Tavoitteita

Millaista musiikkia soittaa Radio Soi asema 1 - Millaista musiikkia soittaa Radio Soi - asema?

Yksi Radio Soi -aseman tärkeimmistä tavoitteista on edistää uusien bändien sekä artistien tunnettavuutta. Radio Soi -kanavan kautta uusilla artisteilla ja bändeillä onkin mahdollisuus tulla tunnetuiksi ja löytää kanavan kautta musiikistaan kiinnostuneita ja siitä pitäviä kuuntelijoita. Radio Soin kotisivun kautta voit seurata esimerkiksi kymmentä viimeksi soitettua biisiä, kunkin päivän kymmentä soitetuinta biisiä sekä kuluvan vuoden kahtakymmentä soitetuinta biisiä. Niiden kautta voi löytää helmiä ja listoihin kannattaakin tutustua ennakkoluulottomasti!

Tällä hetkellä viimeisten 24 tunnin aikana on soitettu esimerkiksi sellaisia kappaleita kuin Titta – Ihana mies, Mikko Mäkeläinen – Sut tahdon kokonaan, Olli Halonen – Pohjola ja Antti Ketonen – Sytytä mut. Jos kiinnostuit edellisenä 24 tuntina soitetuista kappaleista, löydät niiden nimen jälkeen linkin Spotifyyn ja Youtubeen ja pääset kuuntelemaan kappaleita samantien.

Rahoitu auttaa sinua tekemään musiikkialan unelmistasi totta

Rahoitu auttaa sinua tekemaan musiikkialan unelmistasi totta - Rahoitu auttaa sinua tekemään musiikkialan unelmistasi totta

Haaveiletko oman levyn tuottamisesta tai johonkin suureen usiikkialan tapahtumaan osallistumisesta mutta sinusta tuntuu, että raha on unelmiesi toteuttamisen tiellä? Tällaisessa tilanteessa Rahoitu-palvelu voi auttaa, sillä voit hakea sen kautta kilpailutettua lainaa myös ilman vakuuksia.

Kuinka Rahoitu toimii?

Ammattimaisesti toimiva Rahoitu kehottaa sinua vaatimaan itsellesi aina parasta mahdollista lainaa ja on omistautunut auttamaan sinua tällaisen lainan löytämisessä. Kun sinulla on talouteesi liittyvä pulmatilanne, esimerkiksi vaikeuksia rahoittaa unelmiesi singlen äänittäminen tai kesän upeille festareille osallistuminen, on Rahoitu valmiina auttamaan sinua. Sinun tarvitsee vain täyttää yksi sivustolta löytyvä hakemus ja Rahoitu käynnistää puolestasi lainatarjousten kilpailuttamisen. Et tarvitse edes lainaa tai takaajia voidaksesi hakea lainaa Rahoitu-palvelun kautta. Prosessi on sinulle nopea, turvallinen sekä maksuton.

Rahoitu auttaa sinua tekemaan musiikkialan unelmistasi totta 1 - Rahoitu auttaa sinua tekemään musiikkialan unelmistasi totta

Pääset alkuun nopeasti ja näppärästi täyttämällä Rahoitu-lainahakemuksen. Valitse ensiksi lainahakemuksen Lainamäärä-valikosta tarvitsemasi lainamäärä (1 000 € – 60 000 €) ja toivomasi laina-aika vuosina (1 – 15 vuotta). Tämän jälkeen näet samantien Rahoitu.fi:n lainalaskurin laskeman arvioidun lainasi kuukausierän.

Esimerkiksi 2 000 euron lainalla ja kahden vuoden laina-ajalla lainasi arvioidut kuukausierät ovat 87 euron suuruisia. Jos tämä tuntuu kuukausitasolla liian suurelta summalta, voit kokeilla laina-ajan pidentämistä esimerkiksi kolmeen vuoteen, jolloin lainasi arvioidut kuukausierät laskevat 59 euroon. Ota kuitenkin huomioon, että pelkkien kuukausierien lisäksi kannattaa arvioida myös lainan kokonaiskustannuksia, jotka nousevat laina-ajan pidentyessä.

Jos sinusta tuntuu, että voisit maksaa lainan pois nopeammin, valitse Laina-aika-valikosta laina-ajaksesi yksi vuosi. Tällöin lainalaskuri laskee arvioiduksi kuukausieräksesi 170 euroa. Kun lainamäärä ja -aika tuntuvat sinusta olevan tasapainossa, täytä lainahakemukseen vielä sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi ja klikkaa Hae Nyt – nappia. Tämän jälkeen Rahoitu tekee suurimman urakan puolestasi kilpailuttamalla lainatarjoukset, minkä päätteeksi pääset valitsemaan parhaan tarjouksen päältä!

Ukrainan Euroviisu-kriisi

Ukrainan Euroviisu kriisi - Ukrainan Euroviisu-kriisi

Samalla kun Suomessa hintojen nousu on synkistänyt mieliä, kärsitään Ukrainassa useista kriiseistä. Ukrainan kriisit eivät suinkaan rajoitu vain sodan uhkaan, vaan Ukrainassa on meneillään myös musiikkiin liittyvä kriisi – Euroviisu-kriisi. Mistä Ukrainan Euroviisu-kriisissä oikein on kyse?

Euroviisu-kriisin taustaa

Ukrainan Euroviisu kriisi 2 - Ukrainan Euroviisu-kriisi

Ukrainan Euroviisuihin valitsema edustaja, Alina Pash, halusi vetäytyä kisasta. Vetäytymispäätös liittyy hänen vierailuunsa Krimillä 2015. On nimittäin esitetty syytöksiä, että Pash olisi käynyt laittomasti Venäjän miehittämällä Krimillä. Pash on ilmoittanut, ettei halua ottaa osaa tähän likaiseen tarinaan ja on siksi päättänyt vetäytyä Euroviisu-kilpailusta. Hän kertoo tehneensä päätöksen raskain sydämin ja olevansa siitä todella pahoillaan.

Hän on todennut myös olevansa Ukrainan kansalainen, joka seuraa maansa lakeja sekä yrittää viedä maansa perinteitä sekä arvoja maailmalle. Hän ei halua laulunsa ja esiintymisensä kautta kertoa tällaista tarinaa eikä hän halua olla osa asian tiimoilta roihahtanutta virtuaalisotaa. Vielä ei tiedetä, kuka ottaa Euroviisuissa Alina Pashan paikan Ukrainan edustajana vai jäävätkö Euroviisut tällä kertaa Ukrainalta kokonaan väliin.

Tällaiset uutiset ovat ikäviä, etenkin kun myös turvallisuustilanteen kerrotaan kiristyneen Ukrainassa. Monet maat ovat kehottaneet kansalaisiaan poistumaan Ukrainasta sodan uhan vuoksi.

Historia toistaa itseään

Ukrainan Euroviisu kriisi 1 - Ukrainan Euroviisu-kriisi

Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Ukrainalla ei välttämättä ole edustajaa Euroviisuissa. Vuonna 2019 Maruv-nimisen artistin piti edustaa Ukrainaa Israelissa järjestetyissä Euroviisuissa. Osallistuminen kuitenkin peruuntui, kun selvisi, että Maruv oli järjestänyt konserttikiertueen Venäjälle. Ukrainan yleisradioyhtiö UA:PBC ei nimittäin tätä Euroviisuedustajaltaan hyväksynyt, joten Maruv päätti jättää Euroviisut Israelissa väliin. Vaikuttaakin ihan siltä kuin vuodesta 2019 ei olisi opittu mitään ja historia toistaisi itseään!

Viihdettä aalloilla

Viihdetta aalloilla - Viihdettä aalloilla

Moni risteilyfani on sitä mieltä, että musiikista on kaikista upeinta nauttia laivalla! Laivoilla onkin tunnetusti tarjolla monenlaista viihdettä ja suosittuja viihdetähtiä. Koronavirusepidemian vuoksi laivamatkailu on ollut pitkään rajoitettua, mutta helmikuussa 2022 Helsingin Uutiset uutisoi Tallinkin avaavan jälleen Tallinna-Tukholma-reittinsä. Reittiä liikennöivä Baltic Queen – niminen alus palaa tälle reitille 18.2.2022 ja luvassa on jälleen viihdyttäviä laivamatkoja.

Laivojen artistisatoa

Viihdetta aalloilla 2 - Viihdettä aalloilla

Etenkin talvilomalla 2022 risteilijöitä hemmotellaan Silja Linella tähtiartisteilla, kuten Robin Packalen, Sanni ja Antti Tuisku. Antti Tuisku järjestää Baltic Princess -laivalla Bailantai-etkot ja tunnelma on laivoilla katossa. Silja Linen laivojen ajankohtaisimmat esiintyjät löytyvät helposti laivojen viihdekalenterista ja mieletöntä menoa on luvassa toki muulloinkin kuin talvilomalla. Silja Linen laivoilla järjestetään myös esimerkiksi iskelmäkeskiviikkoristeilyjä.

Myös Viking Line tarjoaa risteilijöilleen elämyksiä. Voit etsiä ajankohtaisia esityksiä Viking Linen verkkosivun kautta artistin nimen, matkustuskuukauden sekä laivan nimen perusteella. Ellei matkustusajankohdalla ole sinulle suurta väliä, voit valita ajankohdan sen perusteella, milloin laivalla on tarjolla sinulle mieleisintä musiikkiviihdettä.

Musiikkielämyksiä maissa

Viihdetta aalloilla 1 - Viihdettä aalloilla

Risteilyyn on mahdollista yhdistää myös musiikkielämyksiä maissa. Sekä Tallinnassa että Tukholmassa on nimittäin laajat viihdevalikoimat, joissa riittää valinnanvaraa. Tallinnasta ja Tukholmasta on helppo lähteä tutustumaan myös hieman kauempana Virossa tai Ruotsissa sijaitseviin kohteisiin. Jos sinusta tuntuu, että maissa olisi kiva viettää aikaa pidempäänkin, kannattaa harkita reittimatkoja laivalla ja pientä hotellilomaa maissa.

Suosittuja musiikkialan tapahtumia Virossa ovat esimerkiksi Jazzkaar, Tallinn Music Week, Pärnun oopperapäivät, Pärnun musiikkifestivaali, Saarenmaan oopperapäivät, Viljandi Folk ja Viru Folk. Tukholmassa kannattaa tutustua etenkin Konserthuset-konserttitalon tarjontaan.

NFT voi kiihdyttää uudet biisit lentoon!

NFT voi kiihdyttaa uudet biisit lentoon - NFT voi kiihdyttää uudet biisit lentoon!

Basistina toimiva Kaisa mäensivu on hyvä esimerkki siitä, kuinka NFT voi auttaa muusikkoa siivittämään menestystään virtuaalimaailman avulla. Mutta mikä ihme on NFT ja miten se voi auttaa muusikkoa?

Mikä ihmeen NFT?

NFT on tällä hetkellä yksi virtuaalimaailman kuumimmista villityksistä. Lyhenne NFT tulee sanoista non-fungible token, mikä tarkoittaa ainutlaatuista asiaa, jota voisi verrata esimerkiksi harvinaiseen keräilyesineeseen. Se on myös kryptovaluuttatekniikka, joka on itse asiassa ollut jo vuosien ajan olemassa, mutta noussut otsikoihin sekä suuren yleisön tietoisuuteen äskettäin.

NFT voi kiihdyttaa uudet biisit lentoon 1 - NFT voi kiihdyttää uudet biisit lentoon!

NFT:ta voidaan kuvata myös digitaaliseksi keräiltäväksi valuutaksi, joka muistuttaa omalla tavallaan taideteosta tai kuvaa. Niiden arvossa on suurta vaihtelua. Esimerkiksi Jack Dorsey, joka tuli tunnetuksi Twitterin perustajana onnistui myymään ihkaensimmäisen tviittinsä NFT:nä huikealla 2,9 miljoonalla dollarilla. Twiitti kuului: ”just setting up my twttr”.

Kuinka NFT ostetaan tai myydään?

NFT voidaan ostaa erilaisten alustojen kautta. Tällaisia alustoja ovat esimerkiksi Crypto.com, Mintable ja OpenSea. NFT:n voi ostaa jollakin kryptovaluutalla. Jos haluat myydä NFT:n, voit ladata sisällön myyntisivustolle. Tämä tapahtuu helposti sivuston ohjeita seuraamalla. Tämän jälkeen sisällöstä, kuten biisistä, luodaan uusi NFT, minkä jälkeen se on mahdollista myydä.

NFT voi kiihdyttaa uudet biisit lentoon 2 - NFT voi kiihdyttää uudet biisit lentoon!

Kuinka NFT hyödyttää muusikkoa?

Muusikko omistaa myynnin jälkeenkin biisinsä copyright-oikeudet ja hänellä on oikeus saada osuus NFT:n myynneistä. Muusikolle NFT tarjoaa myös uuden tavan saada myytyä omia biisejään tai muuta taidettaan. Näin hän voi myydä sellaistakin taidetta, joka ei kenties menisi kaupaksi perinteisillä alan markkinoilla. Uuden myyntitavan lisäksi NFT takaa muusikolle tuloja hänen luomistaan NFT:istä myös myöhemmin. Näin muusikko voi luoda itselleen pitkäkestoisia tulovirtoja. Toisaalta ostajat saavat helpon tavan tukea sellaisia taiteilijoita, joista he pitävät. Heillä on myös mahdollisuus taideteosten oikeuksien ostamiseen ja tällaista kaupankäyntiä voidaankin verrata osakekauppaan.

Lainaa festarikesää varten

Lainaa festarikesaa varten - Lainaa festarikesää varten

Upea festarikesä kolkuttelee jo ovella ja parhaimmillaan festarit ovat upea kokemus niin artistille kuin yleisöllekin! Koronan kuritettua festareita useiden vuosien ajan moni festarifani aikoo ottaa tulevasta kesästä kaiken mahdollisen irti ja kokee ansainneensa pientä, ja hieman suurempaakin, hemmottelua. Tämä ei vain ole suinkaan ilmaista ja rahaa saattaa muutamina kesäkuukausina kulua yllättävän paljon. Tällaisessa tilanteessa saatat miettiä kuumeisesti, voisitko saada lainaa festarikesää varten.

Vakuudeton laina festarikesään

Voit saada festarikesää varten jopa täysin vakuudetonta lainaa! Helpoiten vakuudetonta lainaa löytyy Rahoitu.fi-sivuston kautta. Sivusto on erikoistunut ratkaisemaan suomalaisten taloudellisia pulmatilanteita ja löytämään niihin käteviä ratkaisuja. Jotta voisit käyttää Rahoitu.fi-sivuston palveluja ja hakea sivuston kautta kilpailutettua vakuudetonta lainaa, sinun tarvitsee täyttää ainoastaan yksi hakemus.

Lainaa festarikesaa varten 1 - Lainaa festarikesää varten

Löydät hakemuksesta kaksi näppärää valikkoa. Toinen valikoista on lainamäärälle ja toinen laina-ajalle. Lainamäärä voi vaihdella 1 000 eurosta aina 60 000 euroon saakka ja laina-aika yhdestä vuodesta aina 15 vuoteen asti. Jos tarvitset festarikesää varten esimerkiksi 1 000 euron lainan, valitse 1 000 euroa ensiksi Lainamäärä-valikosta. Valitse tämän jälkeen laina-aika vuosissa. Yhden vuoden laina-ajalla 1 000 euron lainan arvioitu kuukausierä on 85 euroa. Jos laina-aikaa pidennetään kahteen vuoteen, alenee lainan arvioitu kuukausierä 43 euroon.

Kannattaa muistaa, että festarikesiä on tulossa jatkossa lisää, joten laina kannattaa pyrkiä maksamaan takaisin mahdollisimman nopeasti – mieluiten ennen seuraavaa festarikesää! Näin myös lainan kokonaiskustannukset jäävät mahdollisimman pieniksi. Toki omaa taloutta ei saa myöskään kiristää liian tiukaksi lainan takaisinmaksuerien vuoksi, jotta taloudenpitoon jäisi joustonvaraa yllätysten varalle, ja jotta koko loppuvuotta ei joutuisi kiristämään vyötä liian tiukaksi upean festarikesän vuoksi. Punnitse siis tarkkaan sinulle sopivin lainan takaisinmaksuaikataulu ja nauti täysillä sekä tästä että tulevista festarikesistä!

Mitä on odotettavissa festarikesältä 2022?

Mita on odotettavissa festarikesalta 2022 - Mitä on odotettavissa festarikesältä 2022?

Koronavirusepidemian vuoksi on jouduttu viime vuosina peruuttamaan useita tapahtumia ja festareita. Nyt kuitenkin kesän 2022 festareita valmistellaan luottavaisin ja odottavin mielin. Tämä koskee jopa suurtapahtumia!

Oletko valmis kesään 2022?

Mita on odotettavissa festarikesalta 2022 2 - Mitä on odotettavissa festarikesältä 2022?

Oletko sinä jo valmistautunut kesän 2022 festaritarjontaan? Monissa työpaikoissa on jo alettu miettiä tulevia kesälomia sekä tulossa olevia kesäfestareita. Monista ajatus siitä, että kesän 2022 festarit todellakin toteutuisivat saattaa kuulostaa jopa liian hyvältä ollakseen totta. Alan toimijoiden mukaan tilanne näyttäisi nyt kuitenkin hyvältä ja alalla ollaan luottavaisen toiveikkaita sen suhteen, ettei kesän 2022 tapahtumia tarvitsisi ainakaan laajamittaisesti perua. Koronan varjosta ei kuitenkaan ole aivan täysin päästy, sillä pieni epävarmuustekijä tapahtumien toteutumisen suhteen liittyy toki myös kesän 2022 tapahtumiin. Toisaalta alalla ollaan valmiita tarvittaessa myös mukauttamaan tapahtumien järjestelyjä, jotta niitä ei tarvitsisi kokonaan perua.

Monet festarifanit odottavat erityisesti Provinssin kesää 2022 ja tapahtuman yleisömäärästä odotetaankin korkeaa. Kesästä odotetaan muutenkin upeaa, sillä ihmisillä uskotaan olevan suoranaista patoutunutta halua ja tarvetta vihdoinkin päästä ihmisten ja livemusiikin pariin. Oletko siis valmis festarikesään 2022?

Kesän 2022 tapahtumia

Mita on odotettavissa festarikesalta 2022 1 - Mitä on odotettavissa festarikesältä 2022?

Kesälle 2022 on kaavailtu monenlaisia tapahtumia. Yksi odotetuimmista lienee Tuska Festival 2022. Tuska Festivalia on tarkoitus viettää perjantaista 1. heinäkuuta 2022 alkaen Suvilahdessa, Helsingissä. Kyseessä on suurin metallimusiikin festivaali Pohjoismaissa ja lavalla nähdäänkin niin koti- kuin ulkomaisiakin artisteja. Lavalle odotetaan muun muassa sellaisia nimiä kuin Amorphis, Deftones, Symphony X ja Carcass.

Aivan toisenlaista tunnelmaa tarjoaa toinen suosittu tapahtuma Virtain Venetsialaiset 2022. Tämä tapahtuma on tarkoitus järjestää 26. – 27. elokuuta 2022 Virtain Hiekkarannan tanssilavalla. Esiintyjiksi odotetaan muun muassa Neljää Ruusua, Stigiä, Olavi Uusivirtaa ja Eppu Normaalia.