Jos Madonnaa pidetään yleisesti popin kuningattarena, niin Michael Jackson on monen mielestä pop-musiikin ehdoton kuningas. Tässä artikkelissa tutustutaan Michael Jacksonin varhaisiin elämänvaiheisiin ja myöhempään menestykseen.
Elämänvaiheita
Michael Joseph Jackson syntyi 29.8.1958 Indianassa ja kuoli 25.6.2009 Kaliforniassa. Hänen uransa oli niin huikea, että hän on jatkanut musiikillaan ansaitsemista jopa kuolemansa jälkeen. Itse asiassa hän hallitsee vielä 10 vuoden päästä kuolemastaan soittolistoja. Vaikka hän onkin edesmennyt, ei hän silti ole kadonnut faniensa muistoista.
Hän syntyi perheensä kahdeksanneksi lapseksi ja aloitti musiikkiin liittyvän uransa poikasopraanona esiintyen The Jacksons / The Jackson 5 -nimisessä yhtyeessä. Yhtye oli perustettu Michaelin veljien kanssa. Yhteensä perheessä oli 10 lasta. Perhe oli afroamerikkalainen ja Jacksonin äiti oli Jehovan todistaja, jolle usko oli tärkeä asia.
Perheessä oli kolme tyttöä, Rebbie, La Toya sekä Janet ja seitsemän poikaa, joista yksi menehtyi pian syntymänsä jälkeen. Michael on kertonut, että hänellä ja hänen isällään Josephilla oli vaikea suhde. Isä esimerkiksi loukkasi usein Michaelia harjoituksissa ja kohdisti häneen fyysistä väkivaltaa. Toisaalta Michael on kertonut tiukan kurin auttaneen häntä saavuttamaan menestyksen. Ensimmäistä kertaa Michael puhui julkisesti lapsuuttaan leimanneesta väkivallasta Oprah Winfreyn haastattelussa vuonna 1993. Hän kertoi jopa oksentaneensa isänsä nähdessään.
Soolouralle Michael lähti 1971 ja 80-luvun alkupuolella häntä pidettiin jo merkittävänä pop-musiikin hahmona ja vaikuttajana. Hänen elämänsä päättyi 25.6.2009, kun Michael sai sydänkohtauksen Los Angelesissa, josta hän oli vuokrannut kartanon. Michaelin henkilökohtainen lääkäri yritti elvyttää Michaelia, mutta elvytystoimista ei ollut apua. Michael oli kuollessaan 50-vuotias.